maanantai 11. elokuuta 2014


Peräseinäjoen markkinoilla viihdyttiin

Lauantaina 9. elokuuta järjestetty Peräseinäjoen markkinatapahtuma kiinnosti tuttuun tapaan kävijöitä.  Koulukeskuksen kenttä kuhisi markkinavieraista, ja kojujensa takana ahertaneet myyjät olivat tyytyväisiä päivän antiin.

Niin ikään keli oli tapahtumalle suosiollinen, sillä tummista pilvilautoista huolimatta vilvoittavaa kesäsadetta saatiin niskaan vasta markkinoiden loppumetreillä.

Markkinajuontajana toiminut huumorimies Veepee Lehto julisti aamupäivän tunteita markkinarauhan omaan, pistämättömään tyyliinsä.
-          Julistetaan täten yleinen markkinarauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvan pohjalaisesti viettämään sekä muutenkin sopivan junkkarimaisesti käyttäytymään.
Markkinapuheen pitänyt Mauri Pekkarinen piti Peräseinäjoen markkinoita yhtenä parhaimmin järjestettynä markkinatapahtumana.

-          Tämä on myös osoitus pohjalaisesta yrittäjyydestä parhaimmillaan, hän mainitsi.
Vaikka taloudellisesti elämme epävakaita aikoja, Pekkarinen uskoi, että pohjalaiset luonteenpiirteet omat omiaan kantamaan eteenpäin vaikeidenkin tilanteiden yli.

-          Pohjalaiset ovat sisukasta ja peräänantamatonta kansaa, viiden hallituksen ministeri tähdensi.
Ohessa monipuolisen markkinapäivän kuvasatoa.


Peräseinäjoen Yrittäjät ry onnistui jälleen tapahtuman järjestämisessä.
Markkinakentällä oli tunkua ja tunnelmaa.
Peräseinäjoen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Veli-Matti Mäki-Paavola antoi Mauri Pekkariselle muistoksi näppärän puisen kravatin.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikkokin viihtyi markkinoilla.

Markkinaisäntä Veepee Lehto viihdytti kansaa musiikillaan.
Karva-Kavereiden miniterapiahevonen Cindy sai osakseen paljon rapsutuksia.
Hui olokohon!
Taikuri Risto Pajunen hauskuutti lapsia.


Pohjalainen huumori kukkii vaatetuksessa.
Esiintymislavan tapahtumat kiinnostivat yleisöä.
Onpas koriaa!
Hattaraa ja muuta mukavaa.
Terveellisiä herkkuja.

Maistuis varmaan sullekin.
 

torstai 7. elokuuta 2014

Kauppa-auto kurvasi Ylistaron ja Peräseinäjoen Landetoreille

Landetori-kiertue kauppa-autoineen saapui tiistaina 5.8. Ylistaron torille ja päivää myöhemmin Pokin edustalle, Peräseinäjoelle.

Lähiruokaa ja hanketietoutta mukanaan tuonut kauppa-auto oli molempien torien vetonaula. Auton ympärille rakennetut toritapahtumat myynti- ja esittelykojuineen kiinnostivat kävijöitä kummassakin paikassa.
Helteinen kesäkeli loi osaltaan täydelliset puitteet maaseudun ja torielämän elävöittämiseksi järjestetylle kiertueelle. Naurun lisäksi toreilla soljui myös Suomen suveen saumattomasti kuuluva kansanmusiikki, Folklinkin Miia Palomäen ja Leija Lautamajan toimesta.

Toreille kokoontunut kansa oli molemmissa paikoissa täysin samoilla linjoilla viimeisten sointujen kajahtaessa, ja kauppa-auton startatessa kohti seuraavaa kohdetta: näitä tapahtumia pitää saada lisää!

Maaseudun Mahtavimman Kauppa-auton matkassa olivat mukana Liiveri ry, Kyläköörissä on itua -hanke, Seinäjoen kaupungin osakeskusten aktivointihanke, Kurikan kaupunkikeskustan kehittämishanke, Folklink, Maaseuturahasta ja Maaseutuverkosto.


Ylistaron torilla paisteteltiin helteessä.


Lakeuden 4H-yhdistyksen Tuija Saarimäki (vas.) ja Maria Härö kertoivat 4H-toiminnasta ja Lakeuden
Etapin palveluista. Pisteessä oli mahdollisuus myös askarrella rahakukkarot kierrätysmateriaaleista.

Juhani Niemelä palveli asiakkaita leppoisasti.


Peräseinäjolle parkkeerattiin keskiviikkona 6.8. Lämmintä piisasi edelleen.
 
Mehu maistui auringonpaahteessa kaikenkokoisille.



Myyntikojuista löytyi suloisia töppösiä.


 
Folklinkin Miia Palomäki (kesk.) ja Leija Lautamaja saivat Peräseinäjoella musisointikaverikseen vierailevan tähden. Haitarin kävi kotoaan nappaamassa Juho Lähteenmaa.
Pokin edustalla pantiin myös jalalla koreasti.